WoWWiki Suomi
Advertisement


Örkit ovat vihreitä, kaikkiravintoisia, ihmisen kanssa lajin säilymisestä kilpailevia humanoideja. [muokkaa] Fysiologia

Örkit ovat rotevia, vähän niin kuin isoja hiisiä. Ei tiedetä kuinka vanhaksi örkit eläisivät, jos kuolisivat vanhuuteen. Yksikään ei ole elänyt tarpeeksi kauan, jotta tietäisimme sen. Örkki ei koskaan ole kuollut luonnollista kuolemaa - tai toisaalta kirves kallossa ei ole kovin yliluonnollinen tapa kuolla.. Muista myös, että Sinä olet Örkki.

=Kulttuuri=

Väkivalta näyttelee suurta osaa örkkien yhteiskunnassa. Väkivalta on se, joka tekee naisesta miehen, lapsesta aikuisen ja aikuisesta vainaan. Pelko lähtee lapsesta hakkaamalla ja henki ihmisestä kirveellä. Kunnon turpasauna myös kasvattaa luonnetta, se on todistettu moneen kertaan. Näin örkit ainakin itse ajattelevat. Örkkien mittapuulla seksikäs naaras.

Örkeille taisteleminen on jokapäiväinen rutiini, tosin aseet on viime aikoina jätetty nurkkaan lojumaan, sillä niiden on todettu aiheuttavan hallaa klaanin jäsenten terveydelle. Kirveet ja miekat onkin korvattu käsillä ja jaloilla, eikä painimatsi ole harvinainen näky örkkikylässä. Lapset kasvatetaan tappelun ja fyysisen hajoittelun keskellä, jotteivat he pelkäisi oikean taistelun kohdatessa.

Vaimot, joita örkkimiehellä saattaa olla useampi, hoitavat yleensä kotityöt - eli metsästävät, laittavat ruuan, valmistavat vaatteita sekä haarniskoita ja korjaavat aseita. Lasten sosiaalinen kasvatus jää usein örkkimiehien harteille, silla sosiaalinen puoli on, kuten varmasti arvaattekin, varsin fyysistä ja väkivaltapainotteista. Sen verran on kuitenkin vuosien varrella opittu, että lapsia kasvattaessa ei tule käyttää liian kovia otteita, sillä kersat tuppaavat olemaan hauraampia kuin aikuiset.

Örkin perse on keskimääräistä mustempi. Väriltään sitä on luonnehdittu kirkkaassa valossa "tumman mustaksi".

Advertisement